Naposteltavat herkut kruunaavat monet tilanteet ja kuuluvat myös terveelliseen syömiseen. Jos napostelu tuntuu olevan esteenä terveellisten tapojen toteuttamiseen, kannattaa pohtia syitä napostelun taustalla ja terveellisempiä vaihtoehtoja.
Kun herkkujen syöminen ja napostelu eivät hankaloita ravitsevan ruoan syömistä, ei tarvitse niinkään olla huolissaan. Tämän voi havaita siten, ettei hetkellinen napostelu jää päälle ja tavallista säännöllistä syömistä on helppo jatkaa napostelun jälkeen.
Jos napostelu kuitenkin on iso osa syömistottumuksia ja vaikuttaa muuhun syömiseen huomattavasti, voi se haitata terveyttä ja hyvinvointia. Silloin onkin hyvä pohtia tilanteeseen ratkaisuja. Kannattaa tarkastella minkä vuoksi napostelee: onko napostelu keino taltuttaa nälkää tai energiavajetta, omia tunteita, stressiä tai tapa kuluttaa aikaa?
Syitä napostelun taustalla
Napostelu saattaa johtua nälästä. Kannattaakin kysyä itseltään, onko päivän aikana tullut syötyä tarpeeksi. Onko jokin ateria jäänyt liian vähäiseksi tai mahdollisesti kokonaan pois?
Toinen syy naposteluun voi olla stressaaminen ja murehtiminen. Silloin tulisi löytää se asia, joka huolettaa tai stressaa. Kannattaa pohtia, mitkä ovat mahdollisia keinoja, jotka auttaisivat asiaan ja lisätä sellaisia keinoja arkeen. Mieltä rauhoittavia asioita voi kerätä listaksi. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi liikunta, maalaaminen tai käsityöt, musiikki, sarjan katsominen, äänikirjojen kuuntelu, lehtien luku, valokuvaaminen, ystävän kanssa juttelu, uuden harrastuksen kokeilu tai ajatuksien ja asioiden ylöskirjaaminen.
Myös tylsistyneisyys tai turhautuneisuus voivat aiheuttaa napostelua. Silloin tulee havaita ne hetket, jolloin tulee syötyä herkästi, kun ei ole muuta mielekästä tekemistä. Tilalle tulisi pyrkiä löytämään muuta toimintaa, Voi myös olla hyvä pysähtyä miettimään, onko oikeasti nälkäinen ja pohtia syytä naposteluun, ennen kuin toteuttaa halun.
Terveellisempiä vaihtoehtoja
Napostelu voi olla tiukka tapa, joten siitä pois oppiminen voi viedä aikaa. Aluksi voikin
olla tarpeellista kokeilla hiukan terveellisempiä vaihtoehtoja.
- Hedelmiä ja marjoja, hedelmäsalaatti
- Pakastetuista banaaneista, hedelmistä ja marjoista tehty “pehmis” (tarvitset teho- tai sauvasekoittiminen)
- Kourallinen suolaamattomia pähkinöitä, lisäksi kuivattuja hedelmiä
- Kasvistikut ja hummus tai dippi
- Paahdetut kikherneet
- Pieni kulho itse tehtyjä popcorneja tai tortilloista tehtyjä nachoja
- Makeanhimoon voi kokeilla myös kaupan proteiinivanukkaita, rahkoja tai
sokerittomia jäätelöitä
Napostelun houkutellessa varmista, että olet juonut riittävästi: ota lasillinen vettä tai suolatonta kivennäisvettä. Jos napostelua on vaikea lopettaa, syö purukumia hetki, jotta happohyökkäys katkeaisi. Kotiin ei kannata varata isoja määriä herkkuja tai vierasvaroja, koska ne voivat houkutella syömään isoja määriä kerralla. Suosi pieniä annospakkauksia, kuten pientä suklaapatukkaa tai pientä karkki- tai salmiakkiaskia.
Monesti totaalinen kieltäytyminen napostelusta ja ehdottomuus eivät lopulta toimi, vaan voivat johtaa myöhempiin ylilyönteihin. Pohdi omia syitä napostelun taustalla ja itselle sopivia terveellisempiä vaihtoehtoja. Kun huomaa napostelun syyn, on helpompaa ymmärtää omaa toimintaa ja toimia myös sen mukaisesti.
Kiinnostavatko ravitsemukseen liittyvät artikkelit? Lue myös univajeesta lautasella ja siitä, miten saat arjen haltuun mealpreppauksen avulla.