Viikko sitten päätin uskaltautua Fressi Trainerin tuella kehonkoostumusmittaukseen. Siitäkin huolimatta (tai ehkä juuri siksi), että vuosi 2020 oli liikunnallisesti vaatimaton. Kirjoituksen osa 1 luettavissa täältä.
Ennen SECA-analyysia oletukseni oli, että rasvamassa olisi kasvanut hurjasti ja lihasmassa vastaavasti vähentynyt hälyttävän paljon. Lihaskuntoni eteen en ole tehnyt aikoihin tavoitteellisesti mitään. Liikunta on tarkoittanut maaliskuusta lähtien pääsääntöisesti kevyttä, mieltä huoltavaa liikettä.
Kuin ihmeen kaupalla olen saanut pidettyä kiinni uuden ajattelun periaatteestani: vähän on ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Kevyt liikunta on ollut haasteidenkin keskellä kohtuullisen säännöllistä.
Kun sain testitulokset käteeni ja vertailimme niitä yhdessä Fressi Trainer Riinan kanssa, totesimme, ettei mitään suurta katastrofia ollut päässyt tapahtumaan. Oi ilon päivää!
Totta kai kevyt liikuntavuosi näkyi tuloksissa – muunlainen tulos olisi ollut fysiologinen ihme – mutta hämmästyttävää kyllä, lihasmassa oli pysynyt suurin piirtein ennallaan.
Riina tulkitsi tilannetta niin, että olin stressin ja väsymyksenkin keskellä muistanut syödä hyvin. Itseäni nauratti, sillä olin todella muistanut syödä erityisesti mieltä helliviä herkkuja enemmän kuin tarpeeksi. Samaan aikaan tein havainnon, että olin kai aika intuitiivisesti syönyt myös hyvää ravintoa reilusti.
Kunnon aamupala ja kaksi lämmintä ruokaa päivässä ovat olleet tärkeä osa tiukan vuoden arkea. Väsyneet aivoni ovat suorastaan huutaneet hyvää ravintoa! Hyvä niin. Toisilla stressi vie ruokahalun. Kokonaisuuden kannalta liian niukka syöminen olisi voinut olla minulle suurempi paha kuin pienimuotoinen ylensyönti.
Kehossani on nyt kolme kiloa enemmän rasvamassaa (ei kiva, ei ollenkaan!) kuin edellisissä testeissä, mutta toisaalta: onneksi myös lihakset ovat tallella.
Uuteen nousuun – sillä kuuluisalla maltilla
Oletettua lohdullisemmat tulokset innostivat itseäni niin, että aloin heti haaveilla kunnon lihaskuntotreenin palauttamisesta osaksi arkea. Sen puuttuminen on ajoittain tuottanut huonoa omatuntoa.
Tiedän, että ikääntyvä istumatyöläinen (aina yhtä kammottavan kuuloinen termi!) tarvitsee arkeensa muutakin kuin aerobista liikuntaa. Mutta fiksu Fressi Trainerini toppuutteli. Jos tekisimme nyt suunnitelman siitä, että vaikkapa kuukauden kuluttua ohjelmaan lisätään taas voimia vaativaa lihaskuntoa, voisi se vain lisätä stressiä, josta olen siis pyrkinyt hanakasti eroon. Riina tulkitsi minua paremmin, etten ole vielä lähimainkaan entiselläni ja liian kovat tavoitteet saattaisivat sabotoida hyvin alkaneen voimaantumiseni.
Lihaskuntotreenien sijaan Riina ehdotti, että teemme kerran viikossa yhteisen liikkuvuustreenin, joka voitaisiin tehdä vaikka tyhjässä ryhmäliikuntatilassa kahden kesken. Kun saisimme lisää liikkuvuutta stressin moukaroimaan kroppaani, olisi se varmasti vastaanottavaisempi myös lihaskuntotreenille, sitten kun sen aika taas on.
Koska sen aika on, sille emme asettaneet mitään tavoitetta.
Minulle – konkreettisista tavoitteista innostuvalle suorittajalle – ajatus tuntui alkuun kauhistuttavalta, mutta hetken päästä ihanan fressiltä ajattelulta. Jos jonakin päivänä treeneihin saapuessani päivän fiilis olisi se, että NYT sekä haluan että jaksan, minun ei tarvitsisi muuta kuin ilmoittaa asiasta. Päivän suunnitelmaa voitaisiin muuttaa lennossa. Niin voi tehdä turvallisesti yhdessä ammattilaisen kanssa.
Innostuitko SECA-analyysistä? Lue lisää täältä.
