Liityin Fressille syksyllä 2017 muutettuani takaisin Suomeen ulkomailla opiskelujen jälkeen. Leppävaaran sali oli hyvällä sijainnilla ja olin harkinnut jäsenyyttä jo pitkään. Aloitin liikkumisen pääosin ryhmäliikuntatunneilla, sillä salin puolelle en uskaltanut astua. ”Entä jos en osaa ja näytän tyhmältä?” –kysymykset pyörivät aina mielessä kun harkitsin asiaa. Opiskeluvuodet olivat tuoneet lisäkiloja järkyttävästi, eivätkä ne meinanneet millään lähteä. Olin väsynyt töiden ja kaamoksen takia, eikä liikunta tuntunut maittavan enää arjen kiireiden keskellä.
Tammikuussa 2018 päätin, että otan itseäni niskasta kiinni. Tavoitteeni oli lisätä aktiivisuutta ja pudottaa painoa ainakin 10 kg. Edelleen jännitys salille menosta oli taustalla. Tästä syystä päätin hankkia personal trainerin. Katselin ketä Leppävaarassa toimi trainereina ja varasin Marika Hongistolle ajan tutustumiskäyntiin ja kehonkoostumusmittaukseen. Meillä synkkasi Marikan kanssa heti ja ainoa asia, mitä jäin miettimään oli raha. Olin kuitenkin päättänyt panostaa itseeni joten otin tilaisuudesta kiinni. Näin jälkikäteen voin rehellisesti kertoa, että trainerin palkkaaminen on paras investointi ikinä, koska Marika on auttanut myös salin ulkopuolella asioissa jota ei mielestäni voi korvata rahalla.
Ruokavalio kuntoon
Ensimmäiset kuukaudet aloitettiin laittamalla ruokavalio kuntoon ja tutustumalla eri salilaitteisiin ja siihen, mitä kaikkea salilla oikeastaan voi tehdä. Pidin 3 päivää ruokapäiväkirjaa, jonka pohjalta Marika laati ruokaohjeen, jonne laskettiin makrot ja kalorit. Ensin ei dieetattu vaan tavoiteltiin puhdasta ruokaa, hyviä rasvoja ja vihanneksia, sillä nämä olivat puuttuneet aiemmasta ruokavaliostani. Muutama kuukausi syötiin kunnolla, jotta aineenvaihdunta käynnistyi ja sitten alettiin pienentää päivittäisiä kalorimääriä. Kerran viikossa sai syödä vähän enemmän, sillä kukaan ei kestä ilman herkkupäivää. Vaikka dieetissä yleensä on mielikuvana, että täytyy olla totaalikieltäytyjä herkkujen suhteen, niin Marika opetti, että herkut täytyy vain osata sovittaa ruokavalioon. Jos halusi syödä irtokarkkia illalla samalla kun katsoi leffaa, niin päivällä söi vähemmän esim. pastaa jne. Mikään ei ollut kiellettyä, eikä näin tullut naposteltuakaan ylimääräistä.
Asennemuutos ja vaihtelua treeniin
Kesällä 2018 huomasin, että Marika oli onnistunut kääntämään asenteeni salia kohtaan täysin positiiviseksi. Treenasimme n. kerran viikossa ja odotin aina työpäivän loppua, että pääsen purkamaan energiaa salille. Tämän lisäksi treenasin itsenäisesti 1-2 kertaa viikossa. Treenin alkuaikoina käytimme enemmän laitteita ja kun oikeat liikeradat rupesi löytymään, siirryttiin vapaisiin painoihin. Liikkeistä tuli kokonaisvaltaisempia ja esim. kyykky ei ollutkaan enää vain kyykky vaan koko vartalon hallinta-liike. Treenattiin tekniikka edellä ja sitten myöhemmin alettiin lisätä painoja. Marika osaa vaatia juuri oikein oikeita asioita ja innostaa tekemiseen. Välillä on naurettu mahat kippurassa, niin ettei tekemisestä ole tullut mitään ja välillä väännetty naama irvessä painoja liikkeelle. Helpolla en ole päässyt, mutta mitään ei voi oppia jos pysyy aina omalla mukavuusalueella.
Täysin uutena juttuna Marika tutustutti minut tankotanssiin. Marikalla oli tanko mukana Fressillä ja pidimme ns. startti-tunnin. Jäin heti koukkuun ja varasin paikan alkeiskurssille Helsinkiin eräälle tankosalille. Innostus uudesta lajista toi lisämotivaatiota urheiluun ja ryhdyimme Marikan kanssa rakentamaan saliohjelmaa, joka tukee tankoilua mahdollisimman paljon. Tankotreenejä on nyt n. vuosi takana ja salilla Marikan kanssa puhutaan myös siitä, miten siellä sujuu. Välillä käyn myös Marikan pitämillä tankotunneilla Klaukkalassa. Hullua ajatella, että vielä vuosi sitten en pysynyt tangolla ollenkaan ja nyt roikun pää alaspäin milloin missäkin asennossa.
Maraton – ei sprintti
Vaikeinta koko prosessissa on ollut odottaminen, että asiat tapahtuvat. Olen todella kärsimätön ja haluaisin asioiden tapahtuvan heti kun olen päättänyt niiden tapahtuvan. Pienet askeleet ovat tuntuneet paremmilta saavutettavilta. Ensiksi keskityttiin siihen, että paino lähtee laskemaan. Sitten asetettiin pienempiä etappeja, ettei tulisi sellaista oloa, että kaikki pitäisi saada heti. Vaakakin jätettiin aina välillä pois. Vaa’an pois jättö oli stressaavaa, koska se oli ollut tapani kontrolloida elämäntapamuutostani. Vasta kun onnistuin unohtamaan numerot, tuntui paljon vapaammalta ja kuukauden välein otettu painokin alkoi jo näyttää toivottuja lukemia.
Reilu puolentoista vuoden aikana olen oppinut itsestäni ja kropastani paljon. Huomaan kun jalat ovat väsyneet, mutta mieli on virkeä. Selvää fyysistä muutosta en itse huomaa muuten kuin mitoista. Vaatekoko on pienentynyt ja se oli hieno fiilis kun huomasi, että M-koko mahtui päälle. Tällä hetkellä en laske kaloreita enkä kirjoita makroja ylös mihinkään, vaan ruokailutottumukseni perustuu intuitiiviseen syömiseen. Nautin edelleen suklaasta silloin kun mieli tekee ja sallin sen itselleni. Osaan kieltäytyä ylimääräisestä. Osaan vaatia itseltäni aina hieman enemmän ja toteutan myös vaaditun. Osaan asettaa tavoitteet itselleni. Olen oppinut nauttimaan elämästä ja huomannut, että dieetin ei tarvitse olla minimiruoalla elämistä vaan elämästä voi nauttia dieetin ohessa.
Kirjoitan tätä juttua nyt yli 10 kg kevyempänä ja alan vihdoin uskoa, että tavoitteiden saavuttaminen todella on mahdollista. Jaksan arjessa paremmin, eikä edes kesä vaikuttanut painooni. En tuijota vaa’an numeroita kuin raamattua vaan keskityn hyvään oloon, joka tulee hyvästä ruoasta ja liikkumisesta. Niin kuin alussa mainitsin, personal trainerin hankkiminen oli juuri oikea tapa minulle ottaa itseäni niskasta kiinni ja investoida itseeni. En ole katunut päivääkään puolitoista vuotta sitten tekemääni ratkaisua.
Teksti: Tiia Kaijalainen
