Muistan lapsuudenkodistani ohuen, mutta lämpöisen villaviltin. Siniseen vilttiin oli ihana kietoutua kotisohvalla erityisesti silloin, kun olo oli apea tai vaikka flunssainen. Äiti makasi viltin alla usein, kun hän oli vakavasti sairas. Onneksemme hän toipui, joten lapsen logiikalla viltillä oli takuulla osuutta asiaan.
Oletettavasti tämän lapsuusmuiston takia kotimme olohuoneesta puuttunut villaviltti on ollut kokoaan suurempi puute. Sellainen oli vuosia hankintalistallani, mutta en vain saanut aikaiseksi, sillä mikä tahansa viltti ei kelvannut. Etsinnässä oli juuri meidän perheeseemme lämpöä tuova turvaviltti. Ei siis samanlainen kuin lapsuudenkodissa, vaan meidän perheemme viltti.
Viime talvena kohtasin täydellisen yksilön sattumalta tavaratalossa. Viltti tuntui ihanalta, ja sen kuosi ja värityskin olivat aivan nappiin meidän kotimme sisustukseen. Kun tartuin hintalappuun, alkoi saman tien huimata. Jestas sentään! Pesulapun Made in Finland -merkintä antoi toki selityksen. Viltti jäi silti kauppaan.
En saanut täydellistä vilttiä mielestäni, joten muutaman päivän kuluttua surffasin kutomon sivuille. Vastuullisuusmanifesti, kotimainen perheyritys, kutomon väkeä ja yrityksen historiaa esitelty mielenkiintoisin tarinoin. Ja verkkokauppa!
Ostopäätös oli sinetöity. Kun tilaisin himoitsemani viltin suoraan valmistajalta, jäisi yritykselle suurempi kate tuotteesta kuin jälleenmyyjän kautta ostettuna. Vero-eurotkin jäisivät Suomeen. Juuri näin tämän piti mennäkin.
Hukkaan heitetty raha ahdistaa
Kesän jälkeen päätin ryhdistäytyä juoksuharrastukseni suhteen. Motivaatio oli ollut kateissa, koska kalenterissani ei (syystä k****a) ole ollut yhden ainutta treenaamaan innostavaa juoksutapahtumaa. Hieman ahdistuneena googlettelin sattumanvaraisesti pelastavaa oljenkortta. Johonkin verkkovalmennukseen voisi olla helppo osallistua myös epävarmoina aikoina… Sellainen löytyikin, ja maksoin sen heti enempiä miettimättä. Olo oli hetken sankarillinen: kyllä nyt alkaisi taas juoksu kulkea!
Liityin verkkovalmennuksen Facebook-ryhmään ja printtasin syksyn juoksuohjelman ohjeiden mukaan. Mieleeni hiipi heti orastava epäilys. Olikohan tämä sittenkään minun juttuni? Kaikki työtapaamisetkin Teamsissä olivat ikävän kädenlämpöisiä. Halusinko todella mukaan virtuaaliseen juoksuyhteisöön, josta en tuntenut ketään?
Toivon, että olisin pohtinut noita kysymyksiä hieman aikaisemmin, sillä näin marraskuun lopulla on pakko julkisesti tunnustaa, että verkkovalmennus oli kohdallani yhtä kuin kasa takassa poltettua rahaa. Paitsi että lämmitti vähemmän.
Tällä viikolla vietetään jälleen Amerikasta rantautunutta kulutusjuhlaa. Kaupat ovat pullollaan houkuttavia Black Friday -tarjouksia. Jos tarttuu tarjoukseen vain sen houkuttavuuden vuoksi, kuten Sulo Vilén tapasi tehdä Tankki täyteen -sarjassa (jota usein katselimme äidin kanssa kotisohvalla viltin alla), on halpakin hinta kallis hinta.
Investointi hyvinvointiin kantaa pitkälle
Toisaalta, jos hankkii jotakin itselleen aidosti tarpeellista, vaikkakin hieman arvokkaampaa, ei hankinta välttämättä tunnu kalliilta. Hankinnan arvo on aina suhteellista, kuten yhden tämän vuoden tärkeimmistä kirjoista kirjoittanut Eeva Kolukin muistuttaa.
Korkeintaan vähän väsynyt -teoksessaan Kolu kertoo eräässä elämänvaiheessa tehneensä päätöksen säästeliäämmästä elämästä. Silti hän osti säännöllisesti itselleen kukkia. Kavereita oli naurattanut: mikäs säästölinja se tuollainen on? Eiväthän kukat ole mikään välttämättömyyshyödyke! Eivät olekaan, mutta Kolu koki niiden vaikutuksen elämänlaatuunsa niin suureksi, ettei halunnut niistä tinkiä, kun ei ollut aivan pakko. Hän säästi mieluummin jostain muualta.
Kuluttaminen on ennen kaikkea arvovalinta. Se mikä on toisella kallista, ei välttämättä ole sitä toiselle, vaikka tilipussi olisi täsmälleen samankokoinen. Hankinta, jonka teet hyvinvointisi ja elämänlaatusi hyväksi, on harvoin hukkaan heitettyä rahaa. Tunnetusti kasvikset ja hedelmät maksavat enemmän kuin roskaruoka. Muotifarkkujen hinnalla saattaisi saada farkkuihin verhotut lihakset kuntoon fysioterapiassa tai hieronnassa.
Äkkiseltään voisi ajatella, että kaltaiselleni liikkuvalle ihmiselle juoksuvalmennus verkossa on osuvampi hankinta kuin viltti sohvalla löhöilyä varten. Mutta liikkuva ihminenkin tarvitsee palauttavat lepohetkensä. Ja minun tapani liikkua on jotain ihan muuta kuin verkkovalmennus.
Unelmieni viltti maksoi enemmän kuin juoksuvalmennus. Näin jälkikäteen puntaroituna toinen hankinnoista oli enemmän kuin hintansa väärti, toinen kalliiksi tullut hetken mielijohde.
Hyvä kirjoitus! Monessa muussakin asiassa on hyvä miettiä omia arvojaan, sillä arvojen vastainen toiminta on pidemmän päälle todella rasittavaa.