Tammikuiset hyvinvointiotsikot lehtihyllyillä viekoittelivat minutkin tarttumaan kiinnostavaan irtonumeroon kauppareissun yhteydessä. Sport-lehteä (1/21) lukiessa törmäsin itselleni uuteen termiin, ortosomniaan, joka on yleistyvä uniongelma.
Termi tarkoittaa täydellisen unen metsästystä, jossa käytetään aseena älylaitetta. Ortosomniasta kärsivällä ei välttämättä ole ollut lainkaan uniongelmia, mutta laitteen palautteen perusteella ihminen on alkanut uskoa kärsivänsä sellaisista. Lopulta unen pakonomainen tarkkailu saa aikaan oikeita ongelmia, kun unta yritetään väkisin muokata älykellon käskyjen mukaan.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että nykyihminen on ehkä seonnut lopullisesti. Sitten mieleeni nousi kaksi usein käytettyä sanontaa. ”Teknologia – hyvä renki, huono isäntä.” sekä ”Tieto lisää tuskaa.”
Jäin miettimään omaa suhdettani erilaisiin laitteisiin ja mittauksiin. Kuulun kuntoilijana heihin, jotka vitsailevat (puolivakavissaan), ettei liikunnasta ollut mitään hyötyä, jos sykemittarista loppui lataus kesken treenin. Pidän valtavasti siitä, että saan tarkastella tekemisiäni lukujen valossa. Silloin vertailen itseäni ja kehitystäni ITSEENI, en kehenkään toiseen kuntoilijaan, jonka elämäntilanne ja ominaisuudet eivät ole millään tapaa vertailukelpoisia.
Testien tekeminen on mielestäni aina jännittävää ja motivoivaa. Arkistomapistani löytyy aikuisiältä monenlaisia mittaus- ja testituloksia: kehon kuntoindeksejä, kävelytestejä, juoksumattotestejä, erilaisia lihaskuntotestejä ja kehonkoostumusmittauksia.
Dokumenttien selailu toi monia muistoja mieleeni eri elämänvaiheista. Ikävin niistä liittyi UKK-kävelytestiin, jonka tein journalistien kuntolomalla muutama viikko ennen elämäni ensimmäistä maratonia. Olin harjoitellut tunnollisesti maratonkoulun valmentajan ohjeiden mukaan. Olettaa saattoi, että olin elämäni kunnossa, koska en ollut aiemmin harrastanut liikuntaa läheskään niin tavoitteellisesti.
Alahan liikkua maratoonari!
Kuntoluokkani oli kävelytestin mukaan muihin ikäisiini verrattuna keskimääräinen ja liikunnan lisääminen olisi suotavaa. Eräs kollega, joka kertoi vihaavansa liikuntaa, mutta käveli parin kilometrin työmatkat, sai minua paremman tuloksen. Isosta ryhmästä vain muutama sai yhtä huonon tuloksen kuin minä. Panikoiduin ja suunnittelin peruuttavani maratonilmoittautumisen. ”Turhaan” juostut kilometrit lähinnä itkettivät. Jos verkkaisella työmatkakävelyllä sai paremman kunnon, mitä järkeä missään oli?! Typerä testi kehtasi vielä ilkkua minulle vinkkaamalla erittäin kevyen liikuntaohjelman, jolla saisin kunnon kehittämisen hyvään alkuun. Hyvään alkuun? Hetki ennen maratonia. Mitäpä jos pitäisitte tunkkinne!
Tuloksia kanssamme tulkitseva ammattilainen sai mieleni rauhoittumaan: testi ei voi koskaan huomioida kaikkea, joten toisinaan ne antavat syystä tai toisesta ”vinksahtaneita tuloksia”. Hän selitti kärsivällisesti mahdollisia vinksahduksen aiheuttajia, mutta niitä en enää näin vuosien jälkeen muista. Pettymyksen muistan.
Tämä oli testien maailmasta tärkein saamani oppi. Niiden tulkinta on ammattilaisen hommaa. Vähän sama juttu kuin erilaisten diagnoosien kanssa. Internet tarjoaa nykyisin niin paljon tietoa erilaisista sairauksista, että oireitaan pohtiva tavantallaaja voi hyvinkin tehdä jonkinlaisen DIY-diagnoosin. Mutta lääkärin diagnoosi on se, jota kannattaa kuunnella.
Koska viime vuosi oli minulle elämän pakottama armollisen treenaamisen teemavuosi, ei minkäänlainen mittaaminen ole käynyt aikoihin mielessäni. Testituloksia on huomattavasti mukavampi tarkastella, kun testin on tehnyt hyvässä kunnossa. Arkistomapin selailu sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Viimeisin dokumentti oli syksyllä 2019 Fressillä tehty SECA-analyysi kuukausi ennen elämäni kymmenettä maratonia.
Mitäpä jos varaisin ajan tuohon kehonkoostumusmittaukseen, jonka tulokset eivät ole tulkinnanvaraisia, vaan hyvinkin selkeää dataa? Mittauksen jälkeen voisimme yhdessä Fressi Trainerin kanssa pohtia, millaisia liikunnallisia tavoitteita tähän vuoteen olisi fiksua asettaa.
Ilman mitään testejä tai mittauksiakin toki tiesin, että kunto on laskenut ja paino noussut. Koronavuosi vei voimia niin, että en edes muista milloin viimeksi olen nostanut sykkeet vauhtikestävyysalueelle tai treenannut nautinnollista tuskaa aiheuttavalla tavalla itseni ylittäen. Kaipaan jo kovasti niitä hetkiä, mutta samaan aikaan tiedän, etten ole vieläkään entiselläni, vaikka ennätyspitkä vuodenvaihteen huili akkuja latasikin.
Mitä hyötyä testauksesta siis olisi? Pahimmillaanhan tieto todellakin vain lisäisi tuskaa. Päätin silti uskaltautua katsomaan totuutta silmiin… Ehkä analyysi voisi antaa jotain kättä pidempää alkaneeseen vuoteen, josta toiveikkaana odotan edellistä parempaa.
Lue Terhin SECA-analyysin tuloksista Fressi olo -blogista ensi viikolla.
Kuva: Fressin kuva-arkisto
