Minun piti kirjoittaa alunperin tämä blogikirjoitus ruokapuolen totuuksista joulun alla mutta päädyinkin kirjoittamaan höyryvetureista, niin naurettavalta kuin tämä saattaakin kuulostaa.
Heistä, meistä, jotka uurastavat, painavat eteenpäin, vauhdilla ja sellaisella tarmolla ettei loppua tunnu näkyvän.
Näin loppuvuotta kohti mentäessä, elämme tunnetusti kiireistä aikaa, niin töissä kuin vapaalla. Jokaisella on kädet täynnä töitä, ei pelkästään omia vaan niitä toistenkin töitä.
Vuosikymmeniä takaperin höyryveturit puuskuttivat ratakiskoilla menemään pillit ulvoen. Pitkiä matkoja, tasaisen varmasti ja aina määränpäähän.
Moisia vetureita ei enää juuri ole muualla kuin elokuvissa tai museotavarana, sillä nämä ovat tätä nykyä korvattu muulla, uudemmalla kalustolla. Näyttää kuitenkin siltä että moni meistä ihmisistä on omaksunut höyryveturin pestin itselleen, ehkä säilyttääkseen perinteen elossa.
Höyryveturit olivat luotettavia ja kulkivat säällä kuin säällä, varmasti perille saakka. Kaluston kuumeneminen yskien ja köhien oli ainoa uhka junille, jos ne eivät saaneet riittävää lepoa.
Kuulostaako tutulta?
Höyryveturia voi vertauskuvallisesti rinnastaa moniin nykypäivän ihmisiin, niihin ahkeriin puurtajiin, joilla on vauhti päällä ja vaihde tapissa.
Kaikessa hienoudessaan elämä kuitenkin on enemmän matka kuin määränpää. Höyryveturinkin on hyvä jäädä joskus asemalle hetkeksi huilaamaan, katsomaan ympärilleen, sillä vain pysähtymisen kautta oppii elämään niitä asioita varten, jotka todella merkitsevät jotain.
Oletko sinä se höyryveturi? Paahdat menemään, pysähtymättä. Kiihdytät vauhtia tarvittaessa jopa oman terveytesikin uhalla.
Kun keho \”ylikuumenee\” ja alkaa konkreettisesti yskimään ja köhimään, on aika hidastaa. Jopa pysähtyä. Näkemään. Kuulemaan. Tuntemaan. Ja hyväksymään levon tärkeys.
Seuraavan kerran kun kuljet kadulla, katso ihmisiä, tarkkaan. Yli puolet heistä kulkevat puuskuttaen eteenpäin, höyryt korvista nousten veturin vihellyksen saattelemana. Meillä on kiire. Koko ajan. Mutta minne?
Näitä ajatuksia on syytä miettiä näin joulun lähestyessä… jokaisen.
-Heidi-
