Jos yleisesti ottaen olisi kysymyksessä yksiön tiedon puute, niin uskoisin, että olisimme terveitä kuin pukki koko porukka – vauvasta vaariin. Uskoisin myös, että se osa meistä, joille tiedon hankkiminen on vaikeaa tahi mahdotonta on vähemmistössä. Eli suurimmalla osalla meistä ei ole kyse tyhmyydestä, vaan ihan jostain muusta.
Missä se syy sitten on, jotta ylipainon ja olemattoman peruskunnon vuoksi niin monen voivat huonosti eivätkä tahdo jaksaa?
Kun perusasioiden kuten työn ja ruoan tekeminen vaatii liki maksimaalisen suorituksen eikä energiaa riitä mihinkään muuhun, niin ilmiselvästi jotain on pielessä. Minä lähden työssäni purkamaan tätä vyyhtiä siten, että ensin pitää päästä liikkeelle. Pitää aloittaa jostakin nurkasta, vaikka kuinka pienestä, mutta jotain on tehtävä. Täältä löytyy se vastuun ensihenkäys.
Elämme kiireen ja kilpailun täyttämässä maailmassa, niin ei ole ihme, että emme ehdi hengähtää. Emme ehdi kuunnella mitä siellä sisällä tapahtuu, koska pitää tuota ja sitten vielä tätä. Meillä on niin kiire, että sisin ei pysy matkassa. Jätämme sen yksin jonnekin, ties minne. Emme siis oikein tiedä mitä meille kuuluu, mistä pidämme tahi mitä elämältämme tahdomme, koska joku huutaa, että nyt pitää juosta!
Kun tätä on jatkunut aikansa, niin reittiä takaisin ei niin vain löydykään. Vaikka kuinka tahtoisi, niin ovia ei vain ole. Asiakkaani lähtevät liikenteeseen tilanteen kartoituksella. Majakkoina toimivat ravinto, liikunta ja tunnemaailma. Minkälaista ravintoa syön, miten liikun ja miltä minusta tuntuu juuri nyt. Tämä kaikki kirjoitetaan ylös ja kun on valmista mailataan minulle.
Kuulostaa perin simppeliltä, mutta ei sitä kuitenkaan ole.
Ei ole helppoa katsoa asioita juuri sellaisina kun ne ovat. Tästä alkaa tutustuminen ja suhteen luominen. Kun joku toinen tietää elämästäsi asioita, joita et mahdollisesti ole koskaan kertonut kenellekään, paine alkaa hellittää.
Kun kirjoittelen vastinetta asiakkaideni päiväkirjoihin, niin pääasiassa ne sisältävät kysymyksiä, joita asiakas voi sitten pohtia itsekseen ja kirjoitella niistä tunnepäiväkirjaansa. Suoranaiset neuvot koskevat siis syömistä tai liikuntaa. Kun olemassaolevan kanssa aletaan tulemaan juttuun, niin lähdetään tuumailemaan tavoitteita. Minkälaista ravintoa tahtoisin syödä, miten liikkua ja taas tunteet joita tästä pohdiskelusta herää kirjataan tunnepäiväkirjaan. Minkälaisia tunteita liittyy syömiseen ja liikuntaan on myös yksi peruskysymys. Ei tarvitse olla \”kirjailija\”, vaan ranskalaiset viivat toimivat myös.
Pikkuhiljaa päästää siihen, että asiakas itse alkaa luomaan runkoa kaiken tämän ympärille. Hän asettaa itselleen tavoitteita ja kirjaa ylös tapoja, joilla tähän tavoitteeseen päästään. Mukana on osatavoitteita ja tavoitteitaan voi myös muuttaa matkan varrella. Minä luon tästä rungosta toimivan kokonaisuuden omaa osaamistani käyttäen.
Nyt on olemassa suunnitelma tavoitteineen ja se hukassa ollutkin on tullut lähemmäksi. Valmista ei ole tullut, mutta se ei ole tarkoituskaan. On päästy kuitenkin alkua pidemälle ja matka jatkukoon!
Päiväkirjametodiini kun liitetään vielä yhteiset treenit kuntosalilla pari kertaa viikossa, niin alkaa olemaan perin kokonaisvaltainen paketti!
– Arttu
