Olen työskennellyt painonpudottajien ja keventäjien parissa enemmän kuin minkään muun ihmisryhmän kanssa. Joka ikinen kerta, kun tapaan konsultaatiossa ihmisen ensimmäistä kertaa, pyrin vakuuttamaan asiakkaan siitä, että ylenpalttisesti ei tarvitse eikä ole suotavaakaan elämäänsä muuttaa kerralla. Salilla käymättömän ei tarvitse saman tien aloittaa treenaamista viisijakoisella ohjelmalla, syödä parsaa ja riisiä ja ottaa saliselfieitä trendikkäissä trikoissa (näitä ei ole pakko tehdä koskaan). Siinä samassa konsultaatiotilanteessa lähes poikkeuksetta keventäjillä on vahvasti taustalla ulkonäköseikat. Toki puheissa vilisevät myös hyvä kunto, kesäjuhlat, työvuosien lisääminen yms, mutta vahvasti siellä on sormet vatsamakkarassa kiinni, ”tää pois.”
Miksi?
Miksi vatsassa olevan poimun pois saaminen on niin tärkeää, ja parantaako se itsessään elämänlaatua kuinka paljon?
Ulkonäköasiat eivät ole huonoja motivaattoreita, mutta jotta elämäntapamuutokset kantavat pitkälle eteenpäin, valmennuksen jälkeisiin vuosiin, olisi hyvä löytää myös muita seikkoja, jotka ajavat liikunnan ja hyvinvoinnin saralla eteenpäin siten, ettei muutokset jää väliaikaisiksi, vaan niistä todella tulee uusia tapoja, pysyvästi.
Jos henkilö ei ole harjoittanut liikuntaa vuosiin, ehkei juuri koskaan, voi olla vaikeaa keksiä, mitä kaikkea kehonsa liikuttamisesta voi saada. Liikunnan aloittaminen jännittää. Korvissa soi epäusko, ettei se makkara voi lähteä pelkästään sillä, että käy salilla kaksi kertaa viikossa ja syö viis kertaa päivässä. Kun on syönyt pussikeittoja, kaalikeittoja, lentoemäntädieettejä, vissydieettejä ja kuilottanut 500kcal päivässä kaikkia vähän kokoajan, vuorotellen, mahdollisesti koko aikuisikänsä, voi painon pudottamisen helppous hämmentää.
Suurin osa meistä pystyy syömään paperilapulla seisovien ohjeiden mukaisesti kolme kuukautta, vaikka se paperi sisältäisi samoja yksitoikkoisia ruokia päivästä toiseen. Se kolme kuukautta kuitenkin loppuu joskus, ja sen jälkeen saa taas palata vanhoihin tapoihin. SITTEN saa syödä jäätelöä ja vaaleaa leipää.
Miksi nämä jutut harvoin toimivat pysyvästi?
Koska ei mennä syvemmälle. On helppoa valmentajanakin antaa lappu, jossa lukee x-määrä kaloreita, yleispätevät sisällöt ja lopettaa sen jälkeen miettiminen kokonaan. On hyvä kuitenkin pureutua syömismalleihinsa ja niiden syntyyn, ja mikä tärkeintä, niiden purkamiseen. Se vaatii molemmilta hiukan enemmän perehtymistä ja aikaa, mutta kantaa huomattavasti pidemmälle kuin monotoninen kehotus syödä rahkaa.
Kuten sanoin, painonpudotus on helppoa. Mutta mitä sitten, kun se x-kilomäärä on saatu pois? Mitä jos se poimu on edelleen siinä vatsalla senkin jälkeen? Se nimittäin usein on, koska ihmisellä on taipumus mennä rullalle, kun hän kumartuu. Muutoin ei olisi, millä suoristua.
Mitä, jos paino on pudonnut pussikeitoilla? Kuinka todennäköistä on, että kilot pysyvät poissa, kun aletaan syömään tavallista kiinteää ruokaa?
Miten pitää ne kilot poissa, jos ruoka on ollut jauhoa ja vettä tai muuta sellaista, mitä et oikeasti edes halua syödä. Mitä, jos liikuntamuotosi ei ole tuona aikana ollut yhtään kivaa, et ole saanut siitä mielihyvää, etkä halua sitä yhtään ylimääräistä tehdä? Jatkuuko harrastus kolmen kuukauden jälkeenkin?
Päästään takaisin tekstin alkulähteille, eli syihin ja motivaattoreihin tehdä asioita ja muutoksia.
Halu muuttaa itseään ulkonäöllisesti ei ole huono asia, mutta mitä jos hetken aikaa opettelisitkin ihan edes hiukan tykkäämään siitä vatsapoimusta? Halu muuttaa vaakalukemaa on hyvä alku. Se kertoo tyytymättömyydestä vallitsevaan tilaan. Silloin ollaan jo hyvällä tiellä.
Olisiko jokin liikuntamuoto sellainen, mistä voisit pitää? Mitä uskaltaisit kokeilla, mistä olet salaa haaveillut? Tee sitä. Älä tavoitteellisesti, vaan ihan tunnustellen, miltä se tuntuu. Mielessä ja kehossa. Älä kyttää rannetietokoneen statistiikkaa, keskity siihen, millaisia tunteita se sinussa herättää.
Onko tunnille mukava mennä, millä fiiliksillä lähdet sieltä pois. Pidä se tunne.
Älä mieti, mikä ruokavaliossasi on huonosti, vaan keskity hyviin asioihin.
Pyri muuttamaan asioita pikkuhiljaa, älä kaikkea kerralla. Koko uudistuvan pakan hahmottaminen on hankalampaa ja luo stressiä, joka ei painonpudotuksessa ole ollenkaan eteenpäin kantava piirre.
Opettele pieniä asioita. Lisää kasviksia, joista tiedät pitäväsi. Kokeile kananmunaa puurossa, mutta lisää ensimmäisellä kerralla vain yksi valkuainen kolmen sijaan. Syö viisi kertaa päivässä. Kun viisi kertaa sujuu, ala miettiä, mitä ne ateriat sisältää. Tuo arkeesi vaikka vain yksi uusi asia viikossa, älä lähde muuttamaan kaikkea teemalla ”the whole new me” koska et vain jaksa uudistua kerralla. Perhosellakin on useampi vaihe ennen lopputulosta. Muna, pieni toukka, iso toukka, kotelo, perhonen. Eikä senkään elämän tarkoitus ole olla vain perhonen, kyllä minä uskon että se nauttii koko elinkaarensa, oli se missä vaiheessa tahansa.
Askel ja hengitys kerrallaan.
Lähde helposta kohti haasteita. Valmennuksissa lähdetään aina perusasioiden selvittämisestä, ja edetään haastavampiin liikkeisiin tai suoritteisiin ajan myötä. Focus on kokoajan eteenpäin, ja kehitystä tulee, kuin itsestään. Aina.
Miksi? Koska tehdään oikeita asioita oikeassa järjestyksessä.
Asiakas saa myös syödä, koko valmennuksen ajan.
Paino voi pudota myös hitaasti, johtuen monista syistä, esimerkiksi aineenvaihdunnan häiriöistä, kilpirauhasen vajaatoiminnasta, lihaksen ja rasvan suhteen muuttumisesta samaan aikaan kilomäärällisesti. Siksikään pelkkä vaakalukema ei saa olla ainoa motivaattori. Kehossa tapahtuu kokoajan muutoksia, vaikka ne eivät heti näkyisikään. Mikäli vaakalukemat ovat ainoa motivaattori, tässä kohdassa into laskee ja fiilis alkaa laahata. Sen seurauksena ruokavalio lipsuu, koska harmittaa ettei mitään tapahdu Vaikka ”teet kaikkesi.”
Tämän jälkeen syyllistät itseäsi tästä ”lipsahduksesta” ja kierre on valmis.
Mitä, jos tavoitteena olisikin hyvä ja kevyt OLO?
Kun pyrit pienin askelin kohti hyvää oloa, muutokset ulkonäössä tapahtuvat itsestään, siinä sivussa.
Uskalla haaveilla vaikka leuanvedosta. Helponoloisesta syväkyykystä. Lampputolppien välisen matkan juoksusta hengästymättä. Selän aktivoinnin oppimisesta. Syvien vatsalihasten löytämisestä. Löytyykö kuntosalisi ryhmäiikuntavalikoimasta jokin tunti, joka sinua salaisesti kiinnostaa? Että jaksaisit sen koko tunnin pelkäämättä sydänkohtausta.
Mitäpä, jos seuraavan kerran, kun tulee maanantai, uusi vuosi, uusi kuukausi, kesäkunto lomakunto talvikunto tai mikä tahansa kunto, karkkilakko tai tipaton, miettisitkin että unohdat vaakalukemat, punnitsemisen niin kehosi suhteen kuin ruuankin suhteen, ja keskityt matkantekoon? Ilman paineita, askel kerrallaan. Onnistuminen luo hyvää oloa, liikunta lisää nälkää, riittävä määrä unta takaa palautumisen. Keskity pieniin asioihin; niistä kasvaa suuria, kuin huomaamatta.
Treenin jälkeinen euforia. Onnistumiset. Perhoset vatsassa kun mietit, mitä tänään treeneissä tapahtuu. Hiki, hyvä ruoka (eri paketeissa) ja säännöllisyys. Siihen sekaan mahtuu kakkupala ja jäätelö. Elämästä ei ole mikään kiellettyä, kunhan sitä ei ylen määrin harjoita. Herkuttelua.
Itsensä ylittämistä.
Hyvä olo ja terve keho eivät ole sivutuote, ne ovat pääsyitä. Ja kappas, yhtäkkiä huomaat, että työhousut pitää vaihtaa pienempiin. Missä välissä se tapahtui, kun mielestäsi keskityit vain hauskanpitoon?
Nauti matkasta. Ulkonäkö on vain retkesi sivutuote.
